Gold Salmon Cup 2023

Gold Salmon Cup 2023 on päättynyt Juha Hasselin venekunnan voittoon. Toiseksi uisteli Juha Rintala. Kärkikaksikon erotti muista täysi onnistuminen Finnmaster-uistelussa johon kumpainenkin venekunta onnistui tuomaan kalan puntarille molempina päivinä, lisäksi riittävä menestys Tuontitukku-uistelussa takasi paikan kahden parhaan joukkoon. Paikka podiumin viimeisestä paikasta olikin sitten todella tiukka vääntö Pontus Karlströmin ja Petri Strangin venekuntien välillä. Petri Strang kerettiin jo palkita cupin kolmannesta sijasta mutta tarkistusten jälkeen huomattiin, että kisajärjestäjälle oli tapahtunut laskuvirhe ja Pontuksen saalispisteet riittävätkin kolmanteen sijaan. Cupin pisteiden ollessa tasan, ratkaisee kerättyjen saalispisteiden määrä. Pontuksella oli kolme lohta tuontitukku-uistelussa jotka sääntöjen mukaan muutetaan senteistä kiloiksi LUKE.n lohen paino laskurilla ja kaksi lohta Finnmaster uistelusta. Näin ollen Pontuksen saalispisteet ovat 64005p. Petri Strangin saalispisteet neljällä lohella ovat 60490.

Kokkolan vetouistelijat kiittää kaikkia venekuntia, yhteistyökumppaneita ja sponsoreita Gold Salmon Cup 2023 mahdollistamisesta. Mukavaa kesän jatkoa, nähdään vesillä :)

Finnmaster -uistelu 1.päiväFinnmaster
-uistelu 2.päivä
Tuontitukku
-uistelu
Raymarine
-uistelu
Yhteis Tulos
1.Juha Hassel40p.30p.30p.–100p.
2.Juha Rintala 30p.31p.25p.–86p.
3.Pontus Karlström–37p.37p.–74p.
4.Petri Strang–34p.–40p.74p.
5.V-M Piilola35p.–37p.72p.
6.Kalle Anias31p.–34p.–65p.
7.Marko Manninen–32p.32p.–64p.
8.Jaakko Koski32p.–29p.–61p.
9.Jarkko Helkomaa–40p.––40p.
10.Jani Mäkelä37p.–––37p.
11.Jarmo Kyösti––35p.–35p.
12.Pasi Leppälä35p.–––35p.
13.Ville Rissanen34p.–––34p.
14.Juha Nissilä33p.–––33p.
15.Aki Mattila––33p.–33p.
16.Ari Salo–33p.––33p.
17.Jussi Keski-Vinkka––31p.–31p.
18.Janne Junikka29p.–––29p.
19.Hannu Löfbacka––28p.–28p.
20.Jani Huhtala28p.–––28p.
21.Jussi Kurtti––27p.–27p.
22.Petri Ylikorpi27p.–––27p.
23.Jouni Oinonen––26p.–26p.
24.Jaakko Pohto26p.–––26p.
25.Patrik Ukkonen––25p.–25p.
26.Joona Myllykoski––23p.–23p.
27.Mikko Joensuu––23p.–23p.
28.Johan Cederlöf––23p.–23p.
29.Jukka Vinkka––20p.–20p.
30.Mika Lapinoja––19p.–19p.
31.Mikael Axelqvist––18p.–18p.
32.Heikki Leppänen––17p.–17p.