Finnmaster/Yamaha Uistelun lopputulokset

Kilpailun piti olla kaksipäiväinen, mutta lauantaina iltapäivällä alkanut kova tuuli ennustettiin jatkuvan myös sunnuntaina ja järjestäjät joutuivat perumaan sunnuntain kilpailun, näin lauantain tulokset jäivät voimaan.
Lauantain startti oli Kokkolan Venekerhon Potin rannasta, josta uisteluveneet lipuivat pitkässä letkassa kisaisäntä Finnmasterin vetämänä ja Pilot-veneiden ollen kärkipäässä kohti avomerta. Aamupäivän uistelukeli oli todella hieno, mutta päivän mittaan sää muuttui epävakaaksi ja tuuli yltyi noin 10m/s.
Kisa saatiin kuitenkin pidettyä 7 venekunnan tuodessa lohia puntarille. Pääpalkinnon, 40hv Yamaha perämoottorin voitti Jarno Leskelän kipparoima venekunta, jonka miehistönä oli Markku Leskelä ja Jari Salminen, heidän lohi painoi 16,260kg.

2) Kalle Anias ja Heikki Leppänen 9,745 kg
3) Harri Salo ja Mikko Murtomaa 7,480 kg
4) Marko, Atte ja Leevi Manninen sekä Ari Yliollitervo 7,465 kg
5) Veli-Matti Piilola, Tuomo Vähäaho ja Joakim Nyqvist 5,780 kg
6) Juho Kiiskilä, Janne Hanhikoski ja Tero Paavola 5,660 kg
7) Juha Kalenius ja Janne Turpeinen 5,255 kg.

Gold salmon Cup jatkuu ensi viikonloppuna 2-päiväisellä Raymarine Uistelulla.

Gold Salmon Cup 2019 päätökseen.

Gold Salmon Cup 2019 saatiin päätökseen lauantaina. Akku-Teho Marine Uistelun tuloksien jälkeen Cupin kärkikolmikko pysyi samana.

1. Niko Joensuu, Olli Vainio, Jukka Taipalharju, Markus Anttila. – Kokkola

2. Thomas Bonn, Ulf Burman, Anton Björk. – Vaasa

3. Jarkko Eskelinen, Tomi Kaarlenkaski, Timo Kaarlenkaski. – Oulu/Kokkola

Onnea kaikille Cupissa pärjänneille!

Raymarine-Uistelun ja LohiCupin tulokset

Raymarine-Uistelu (lauantain kilpailu)

1. Thomas Bonn, Ulf Burman ja Anton Björk
2. Jarno ja Markku Leskelä sekä Jari Salminen
3. Niko Joensuu, Olli Vainio ja Jukka Taipalharju

Raymarine-Uistelun kokonaiskilpailun tulokset

1. Thomas Bonn, Ulf Burman ja Anton Björk
2. Jarkko Eskelinen, Tomi Kaarlenkaski ja Timo Kaarlenkaski
3. Marko, Lenni ja Atte Manninen sekä Rauli Keränen
4. Pasi Leppälä ja Petri Mäkinen
5. Ari Salo ja Jussi Vasalampi
6. Harri Salo ja Mikko Murtomaa
7. Janne Turpeinen ja Juha Kalenius
8. Jarno ja Markku Leskelä sekä Jari Salminen
9. Marko Huhtakangas ja Kari Illavuori
10. Niko Joensuu, Olli Vainio, Jukka Taipalharju ja Markus Anttila
11. Petri Strang ja Antti Lehtinen

LohiCup (kolme parasta venekuntaa)

1. Thomas Bonn, Ulf Burman ja Anton Björk
2. Jarkko Eskelinen, Tomi Kaarlenkaski ja Timo Kaarlenkaski
3. Niko Joensuu, Olli Vainio, Jukka Taipalharju ja Markus Anttila



Finnmaster / Chemline Finland-Uistelun tulokset

Chemline Finland-Uistelu Lauantai 8.6.2019


1. Veli Matti Piilola 18.280 pistettä (2 kalaa)
2. Ari Maansalo 16.800 pistettä (lauantain suurin kala)
3. Pentti Roikonen 15.300 pistettä
4. Ari Hahtala 15.280 pistettä
5. Timo Ritanen 14.120 pistettä (2 kalaa)
6. Jarkko Eskelinen 13.070 pistettä
7. Niko Joensuu 11.835 pistettä (2 kalaa)
8. Antti Nevala 11.790 pistettä
9. Teemu Ojala 10.600 pistettä
10. Ville Mutanen 9.640 pistettä
11. Pasi Leppälä 7.415 pistettä
12. Marko Manninen 6.660 pistettä
13. Toni Peltoniemi 6.000 pistettä
14. Jani Lintelä 5.980 pistettä
15. Petri Strang 5.725 pistettä

Finnmaster-Uistelu Sunnuntai 9.6.2019

  1. Kalle Anias 25.070 pistettä (2 kalaa)
  2. Ville Mutanen 14.120 pistettä (2 kalaa)
  3. Jarkko Eskelinen 14.100 pistettä (sunnuntain suurin kala)
  4. Mikko Kuotesaho 13.920 pistettä
  5. Thomas Bonn 10.270 pistettä
  6. Niko Joensuu 10.000 pistettä
  7. Veli-Matti Piilola 9.480 pistettä
  8. Jani Kangasharju 8.990 pistettä
  9. Toni Peltoniemi 7.400 pistettä
  10. Antti Nevala 7.370 pistettä

Viikonlopun yhteistulos
1. Veli-Matti Piilola 27.760 pistettä (3 kalaa)
2. Jarkko Eskelinen 27.170 pistettä (2 kalaa)
3. Kalle Anias 25.070 pistettä (2 kalaa)
4. Ville Mutanen 23.760 pistettä (3 kalaa)
5. Niko Joensuu 21.835 pistettä (3 kalaa)
6. Antti Nevala 19.160 pistettä (2 kalaa)
7. Ari Maansalo 16.800 pistettä (1 kalaa)
8. Pentti Roikonen 15.300 pistettä (1 kala)
9. Ari Hahtala 15.280 pistettä (1 kala)
10. Timo Ritanen 14.120 pistettä (2 kalaa)
11. Mikko Kuotesaho 13.920 pistettä (1 kala)
12. Toni Peltoniemi 13.400 pistettä (2 kalaa)
13. Teemu Ojala 10.600 pistettä (1 kala)
14. Thomas Bonn 10.270 pistettä (1 kala)
15. Jani Kangasharju 8.990 pistettä (1 kala)
16. Pasi Leppälä 7.415 pistettä (1 kala)
17. Marko Manninen 6.660 pistettä (1 kala)
18. Jani Lintelä 5.980 pistettä (1 kala)
19. Petri Strang 5.725 pistettä (1 kala)

Viikonlopun 3 parasta venekuntaa.
Lauantai illan punnitus.

Raymarine-Uistelun ensimmäisen päivän tulokset sekä Cup-tilanne.

Sunnuntaina 2.6.2019 Kokkolassa kilpailtiin Raymarine-uistelun paremmuudesta. Kokkolan Vetouistelijoiden järjestämän vetouistelukilpailun lähtöpaikkana toimi Kokkolan Moottorivenekerhon Potin venesatama. 30 uisteluvenettä kilpaili Gold Salmon Cupin pisteistä lohenuistelussa. Kisa oli Cupin  toinen osakilpailu, jossa Jarkko Eskelisen  kipparoima venekunta vei suurimman kalan palkinnon Ouluun.

Uistelukilpailu on kaksipäiväinen, joista ensimmäinen lauantain kilpailu jouduttiin siirtämään pidettäväksi 15.6. kovan merenkäynnin vuoksi. Sunnuntaina päästiin uistelemaan normaalisti, kilpailussa puntariin tuotiin yhteensä 10 lohta, joista yhdellä venekunnalla oli 2 kalaa. Suurimman saaliin uistelivat Jarkko Eskelinen ja Tomi Kaarlenkaski 15,970g. Saalismäärä oli hyvin odotusten mukainen, sillä viikon aikana on noussut runsaasti isoja lohia.

Tulokset: (Sisältää +1000 saalispistettä per. kala)

1) Jarkko Eskelinen ja Tomi Kaarlenkaski 16,970

2) Thomas Bonn ja Ulf Burman 14,550

3) Marko, Atte ja Lenni Manninen sekä Rauli Keränen 13,675

4) Pasi Leppälä ja Petri Mäkinen 11,520

5) Ari Salo ja Jussi Vasalampi 11,430

6) Harri Salo ja Mikko Murtomaa 10,520

7) Janne Turpeinen ja Juha Kalenius 8,630

8) Marko Huhtakangas ja Kari Illavuori 7,400

9) Petri Strang ja Antti Lehtinen 7,110.

Cupin kärjessä on Ari Salo 67p ja seuraavina Pasi Leppälä 64p, Jarkko Eskelinen 40p, Jorma Koivuniemi 40p.

Seuraava Cup-kisa käydään ensi viikonloppuna Tankarissa 2-päiväisenä, Punnituspaikkana toimii sunnuntaina Potin ranta, jonne komeita lohia odotellaan puntarille klo 17 .00 mennessä.

Expert Kauhavan taimenkisan tulokset.

Taimenuistelijat kisailivat Kokkolassa

Gold Salmon Cup jatkui 13.7 2013 Kokkolassa Expert Kauhava uistelulla.
Kokkolan Vetouistelijoiden järjestämä uistelukilpailu pidettiin lauantaina Kokkolan merialueella. Kisastartti oli Mustankarin veneilykeskuksesta lauantaiaamuna  puoli kymmeneltä. Tuuliolot karsivat joitain venekuntia pois kisasta, mutta kisa saatiin vietyä turvallisesti läpi aktiivisten uistelijoiden kanssa.
Reipas lounaistuuli piti taimenten suut kiinni ja punnitukseen tuotiin puoli seitsemään mennessä vain  yksi 51 cm kisarajan täyttävä taimen. Valtion alamitta on 50 cm, näitä taimenia kävikin veneissä useitakin.  Kisan voittokalan sai Jarmo Kyösti miehistönään Kim Koh, taimenella oli painoa 1830g. Voittajat saivat Expert Kauhavan lahjoittamia tuotepalkintoja.Kisa oli Gold Salmon Cupin viides osakilpailu, jossa kärjessä on tasaista sillä 4 kärkisijaa on tasapisteissä. Cup- sijoitukset määräytyvät saalispisteiden mukaan,  cup pisteiden ollessa tasan. Kärjen järjestys on
venekunnittain: Huhtala, Rantala, Palola ja Kyösti. Kahdesta viimeisestä osakilpailusta, jotka järjestetään syksyllä, on tulossa mielenkiintoiset.
Hannu

Cupin tilanne.